Kouluyhteistyö

Viikoittain FCV järjestää yli 70 tuntia liikunnallista toimintaa alueen kouluilla lasten liikunnan ammattilaisten ohjaamana. Kaikki toiminta kouluilla räätälöidään koulun tarpeisiin ja vahvassa yhteistyössä koulun henkilökunnan ja oppilaiden kanssa.

FCV toimii palveluntuottajana Jyväskylän kaupungille. Olemme tehneet palveluntuottajasopimukset koululaisten lakisääteisestä iltapäivätoiminnasta sekä koulujen kerhoista ja välituntiliikunnasta. FCV:n järjestämistä koulutuksista sovitaan tarpeen mukaan, tarpeen määrittelevät koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ja Liikkuva koulu hankkeen koordinaattorit.

Jälkkäri on ohjattua ja monipuolista aamu- ja iltapäivätoimintaa, jota järjestetään Jyväskylän seudulla alakoulujen tiloissa. Jälkkäriin voivat osallistua 1. ja 2. luokan oppilaat sekä erityisen tuen päätöksen saaneiden 1. – 5. -luokkalaiset. Iltapäivätoimintaa järjestetään arkisin pääsääntöisesti kello 12.00–17.00 välisenä aikana.

Koulujen kerhot ovat maksuttomia perheille. Kerhot toimivat matalan kynnyksen toimintana, joka riittää sellaisenaan toisille lapsille, toisille voi kerhotoiminnan kautta löytyä uusi liikuntaharrastus.

Välituntiliikunta on vapaaehtoista oppilaille ja itse toiminta toteutetaan oppilaiden toiveiden mukaisesti. Liikunta oppituntien välissä auttaa oppimisessa ja rauhoittaa energisiä lapsia.

Liikunta on menetelmä purkaa energiaa ja opetella sosiaalisia taitoja. Liikunnallisen elämäntavan omaksuminen jo lapsuudessa kantaa usein pitkälle yli murrosiän, aina aikuisuuteen ja seniori-ikään saakka.

Päiväkotiyhteistyö

Liikkuva varhaiskasvatus -hanke rahoittaa FCV:n ohjaamia liikuntakerhoja päiväkodeilla. Lukuvuonna 2020-21 päiväkodeilla on tarkoitus järjestää kerhotoimintaa heti, kun koronarajoitukset sen sallivat.

Last updated